Lähetystyö

Lähetystyötä on tehty lähes koko Kihniön Helluntaiseurakunnan historian ajan mm. Satakunnan lähetysrahaston kautta, mutta säännölliseksi se muuttui vuonna 1979, jolloin seurakunta ryhtyi kannattamaan Lahja ja Jouko Koskea, jotka olivat lähteneet Keniaan lähetystyöhön vuonna 1974. Kosket olivat Keniassa lähetystyössä vuoden 2009 loppuun ja sen jälkeen Suomen kaudella heinäkuun 2010 loppuun.

Historian lehti kääntyi seurakuntamme historiassa elokuussa 2010, jolloin uudet lähettimme Anna-Maria (Annu) ja Jouni Pursiainen lähtivät Unkarin pääkaupunkiin Budapestiin juutalaistyöhön. Seurakuntamme kannatti heitä yhdessä Kotkan, Jyväskylän, Myyrmäen ja Keiteleen Helluntaiseurakuntien sekä joidenkin yksityisten tukijoiden kanssa. Työ oli alkuvaiheessa pioneerityötä ja kielen opiskelua sekä kansaan ja kulttuuriin tutustumista. Pursiaiset työskentelivät Budapestissa paikallisen helluntaiseurakunnan työyhteydessä. Heidän toinen työkautensa alkoi heinäkuussa 2014 ja päättyi 2017.

Pursiaisten aloittamaa työtä Unkarissa jatkavat Linnea ja Eero Valtiala. Heidän työkautensa alkoi 2017.

Kihniön Helluntaiseurakunnalla on myös Orissaaren ystävyysseurakunta Eestin Saarenmaalla. Tuon seurakunnan rukoushuoneen rakennustyötä on avustettu monin eri tavoin. Evankelista Peter Ränkiä on kannatettu muutamia lyhyitä jaksoja.

Edellisten lisäksi Kihniön Helluntaiseurakunta tekee lähetystyötä tukemalla eri lähetysjärjestöjä ja niiden kautta projekteja eri maissa ja maanosissa.

Lähetysjärjestö Fida Internationalin työtä tuetaan mm. toimisto- ja koulumaksuihin osallistumalla.